младописьменный подкорпус
художественные тексты
Verez tullei, (2014), с. 18-19; Valentina Lebedeva
Kut Goiša voili otta mehele Ogroin – kaik čududelihezoi! Kazvod hänes oli vaiše pol’tošt metrad, a akan oti kahtele päle korktemban i jügedusel jügedan. Sur’ oli ak, käziš Goišale oli midä pidäda i öl jokseta-ki ka oli kedame!
Kului pagin, miše ei anda piknida Ogroi Goišale, mugomiš kinktoiš käziš pidäb, miše Goišad perzehatraks ei luge. A kut hö eliba, niken ei tedand, laptaspäi paksus nägub, miše ken ku korktemb, ka se i pä om.
Kut-se mäniba molodejad anopehe adivoihe. Möhäsine sügüz’ jo oli, trоpaine jädui, i hö se libesteliba kaiken. Goiša pidi Ogroid käzipoles, no neciš situacijas tarbiž völ valita, ken keda pidäb!
Anopen kuugačunno hö saihe čomin. A sid’ Ogroi libestui, laihaine uk ei voind händast pidäda, i Ogroi langez’, kibedas iški pän. Goiša joksenzi ümbri, abuteli panda akad jaugoile. Jäl’glopui, ak libui.
– Anda abutan astta, – hüväšti tariči käden Goiša.
– Erigande! – vongahti ak. – Abunik löuzitoi, säsken vuitte!
– Ka säsk hot’ pen’ om, a äjile čokeidab verhesai! – iloks sanui Goiša. Näge kut erašti putub sanuda ani ičeiž päle!
– Aaaa, ka sinä čokeidad äjile?!! – čileganzi Ogroi.
Pertid vast seižui buč vaigateses.
– Nügüd’ minä ozutan sinei čokeidusen! Muga čokeidan – ed libu! – i pahizunu Ogroi oti, lendi Goišan i ištuti bučihe!
Ištuihe Goiša kinktas, jaugoil birbitab, ei voi libuda. A Ogroi mäni pert’he žal’däs mamale miččen sotonanke eläb.
– A kus om soton-se?
– Kus, kus?! Ištub bučiš, jaugoil birbitab!
– Ka voib-ik ninga rata?! Hüvä, minä bučišpäi veden viškeižin, hot’ štanoid ei kastand, ika i kül’mätada-ki kaik sijad voib! – voivotaškanzi südäimeline anop.
– Ka hot’ i kül’mätaiž-ki kaiken! Kackat-ko, – “čokeidan mä äjile”!!! – näriti Ogroi Goišan. Anop punoti päl i mäni pästmaha vävud bučišpäi.
Hätken nagroiba küläs necidä azjad i žal’l’oičiba pen’t Goišad. Vaiše ken tedab mi om ristitun südäimes?
Ogroi koli äkkid, astui, langez’ – i lop – ei tehnus händast, läksi heng. Goišan gor’a oli mugoi sur’kulu, miše hän sedattui ühtes päiväs. Vähän löuduse mužikoid, kudambad ninga värižaižiba kolnuzid akoid.
I hot’ jäl’ges zavodiba sanuda erasile mužikoile, kudambad akoid kundleba, oma kablukan al: sinä oled Goišin hatar, – no ei kaik kablukad oma ühten vuiččed. Konz sä armastad, ka i kablukan al ei jüged om olda...