Продолжение проекта: Открытый корпус вепсского и карельского языков

Корпус вепсского языка

Тексты

Список текстов / младописьменный подкорпус


Külän noid

младописьменный подкорпус

художественные тексты

Verez tullei, (2014), с. 29-31; Natalia Silakova

Uksen taga kului akan buraiduz, ohkanduz da kangoiden jorotand. Uks’ avaitihe kidžunke i pakaine il’m kuti vauged vat katoi penen ezihonusen. Lämbitadud pertiš nece vauged pil’v kadoi pigai, i kuti Afrodita meren vahtoišpäi ozutihe Glaša-bab kormanke haugod. Hän kingiti vahvemba hural kädel häugod, a oiktal kädel tahtoi kinktemba saubata uksen, vaiše ei voind tehta sidä.

– T’fu, sinä ha. Möst sinä tokazitoi! Saubate, ika kaik pert’ vilugandeb! Glaša vedäiži kinktemba pangas i pidoiži vähäižen, vaiše kut pästi käden pangaspäi uks’ möst avaižihe i piluspäi hogotaškanzi möst vilud. – Näge, mitte oled! Tahtoid ridelta? Narovi, narovi, sanun Semoile, miše vajehtaiži sindai, ak völ kerdan vedäizi pangas, I uks’, kuti pöl’gastui laindad, saupsihe i ei avaidanus enamba.

Glaša grazi uksele kuival nürkul i hotkas, kuti nor’ astuškanzi päčinnoks. Päčinno hän koverzihe i pästi haugod lavale.

Konz Glaša heiti paikan päspäi da fufaikan pälpäi, hän mäni stolannoks da pani lämha elektročainikan. Riputi sobad varnha, sai bufetaspäi čaškan blödaiženke, pačkan čajud ”slonanke”, putkoti žalleičemata sidä sinižehe čainikaha – om sel’ged, miše tämbei tuleba adivod – i ištuihe stolan taga iknannoks.

Sovhoztanhal zavottihe lüpsta lehmid, siks čainik ei kehund pordos. Glaša tokazi penel nürkul modpoliškon i kacui iknaha, miččen stökul pakaižes oli pirtud ös lujas čomil änikoil da poimitesil. Äkkid iknan päl, katusel, nacein, haragad toradaškanziba, i lumituk lanksi hangele i lendi lumipil’ven. Glaša pöl’gästui eskai i hüppähti iknannopäi.

– Miččed uradad oma, pöl’gästoitiba mindai.

Lopuks čainik kehui, i vauged pil’vut kargaidaškanzi čainikkurkuižen päl. Glaša valoi kehujad vet čainikaha i katoi sidä käzipaikal. Sid hän muhahti, oti suren čainikan sauban i mäni senke iknannoks. Hul puru ištuihe stöklale i čudokahad kuvad zavodiba sulada.

Glašoi valoi čajud caškaspäi blödaižehe i zavodi sidä joda. Hän saupsi sil’mäd, tegi huled turuižeks i joškanzi čajud.

– Kut om hüvä joda hulašt čajud! Kuti Sünduižem sötai silähtoiti melaluidme. Eskai suugad kazvoiba.

Ken-se topotaškanzi pertedeses pudištades lunt kan’goilpäi. Uksehe kolkotadihe, i sur’ ruzavhibusine pä ozutihe ukses.

– Voib-ik tulda, Glaša-bab? – küzui mez’.

– Ku pä ozutihe jo pertiš, ka midä küzeled persken polhe.

Reboin šapuk muga topotelihe-ki uksiš.

– On’ka, mikš ningoine urad-se oled? Kaiken pertin vilugoitid. Saupta uks’-se, avoisu!

– Glaša-baboi, minä tulin surt azjad. Sinä, kacu, ala sanu nikenele nimidä, – sanui On’ka išttes laučale päčinnoks.

– Jod-ik čajud-se? Se om verez, vaiše segoitin. Vaiše ei ole čajunke ni kalitkoid, ni koloboid. Ei ole kenen täht paštta, ka ei ole mišpäi-ki.

– Sur’ spasib, olen vaiše stolan tagapäi.

– Šapuk-se heitä päspäi, ika aivod kehuba, lineb studen’. Da void ed sanuda-ki, muitte-ki tedan, min täht tulid... Tahtoid otta mehele Allad-opendajad?

Glaša oti penes mal’l’aspäi sahartukuižen, iški sidme veičel. Sid’ oti penen saharpalaižen, pani suhu, joloizi čajud i sanui:

– Ei kožu sinei nece Alla. Hän om lujas melekaz da tulnu-ki om lidnaspäi. Sinei kožub An’oi. Hän ved’ radab-ki živattanhal lüpsajan.

– Ei tarbiž minei An’oid, – tactes šapkan lavale sanui On’ka.

– Hüvä, ei tarbiž, ka, ei tarbiž. Vaiše minä tegimoi jo vanhaks, mušt om jo huba. Ka On’koi, sinä ala käregande, ku mi ei linne muga, kut tarbiž, – Glašoi pil’kišti muhaden sil’mäd.

– Glaša-bab, ku sinä iče tedad kaiken, kä minä lähten, ka? Mamoi tuleb, maksab.

– Mäne, en pidä sindai.

Onkoi libui, lendi šapkan lavalpäi, pani sen pähä i läksi pertišpäi sauptades uksen. Vaiše valdaline uks’ avaižihe möst.

– Mäne, mäne, žalanii. Kut tarbiž, muga linneb-ki. Kut Jumal andab... Kacu, peit om kaikele mirule, – burbuti Glaša vojuides uksenke, miše panda kouk. – Sinä möst uradid? Kacu minei! – A sanktal päl-se mi om meles – ningoitte neižne tarbiž hänele!

Glaša vaiše ištuihe stolan taga, pertedeses möst kului pagin. Glaša libui, mäni avaiži uksen adivoile.

– Ed küzu-ki ken astub. Kuspäi tedad, miše mö tulem? – küzui sanged, il’bhen sil’midenke F’okla, On’koin mam.

– Sigäpäi tedan.

– Tervhen, Glaša-tädi, – kactes ümbri pöl’gästusiš sanui ruskedmodoine An’oi.

Akoil oliba mustad sakud päl, päs oliba änikoikhad paikad. Hö seižuiba paukotadud sil’mäd. Hö varaižiba tulda pert’he, vaiše ei voind lähtta tagaze. Lujas tarbiž oli vilugoitta On’koid neciš opendajaspäi.

– Midä topsitoiš-se, ku tulit ka tulgat pert’he-ki. Jom čajud. Teiden On’koi vaiše läksi, – Glaša mäni ičeze tahole stolannoks, sai astjoid škapaspäi.

– Ka mö-ki tulim senke. Ole hüvä, ala kuivata On’koid Allannoks. Ei eläška lidnalaine vitlitušk hänenke. A An’oi om meiden, külälaine. Kuivata hänenno.

F’okla sai ezipaikaspäi čaipačkan i pani stolale Glašan edehe. Glaša sirdi ”tomaižen” ičesaspäi.

– Ka kerada sinä ičeiž čai, abutan muitte-ki... Ištkatoiš jomha čajud. An’oi, ota nakka bankas koivuine barbaine. Da ota se, mitte zavodi jo änikoita, kus lehtuižed jo nägudas. Sinä, F’okla pane nece barbaine lavahurstin alle On’koin magaduzsijanno i sanu: ”Kut nene lehtuižed kuivaba, kuigaha Jumalan orjan On’koin heng An’oin hengehe”. Sanu koume kerdad. – Glašoi pästi pän peittes muhod. Ei voind elgeta-ki – sanub tot vai iloiteleb.

– Sur’ spasib.

Ihastunu An’oi hätken valiči kaikid ”küpsemban” koivuižen barbaižen. Sid’ vedi sen bankaspäi vedenke.

– Sur’ spasib sinei, Glaša-tädi.

– Spasib otkat tagaze, – Glaša sirdi čaipačkan adivoidennoks. – Jot čajud-se?

– Spasib, sanui An’oi möst i sid’-žo saupsi sun kämnel. – Oi, prostigat. Hän oti čaipačkan stolalpäi, sid’ nägišti, kut kacub hanehe tulii anop i möst pani sen stolan röunale.

Akad rigehtides, prostimatas, läksiba pertišpäi. Sauptades uksen, Glaša kuli, kut pertedeses neižne sanui, miše laps’aigaspäi varaidab necidä noidad. Ku hän ei armastaiži On’koid, ka hän ei mäniži nikonz necen noidannnoks. Glaša muhahti I muga hilläšti kolahtoiti nürkul uksen pelehe, miše kaži, kudamb kaiken ön taboiteli hirid karzinas, nacein meleti, miše sidä ladidas pästta. Kaži näuguškanzi mugomal änel, miše nevest da hänen tulii anop, nacein, meletiba, miše nece iče noid ulaidab. Hö joste jokseškanziba pertišpäi.

Mikš opendajale tarbiž teiden On’koi? Sädihe! Noiduz tarbiž heile. Ei linne opendai On’kun, ei tarbiž eskai meletada-ki. On’koi linneb teiden. Tö olet kanad. Minä olen tedainaine, a tö tegit minuspäi noidan, ninga teile! Glašoi ozuti heile jäl’ghe kukiškon. Uks’ abidokahašti kidžahti, i zavodi avaitas.

– Midä sinä-se värižed, en laji sindai! – sanui Glaša, mäni i oti penen ruzuižen, pani sen uksen šiluižehe i kinktas saupsi uksen.

Vepsäks kändi Marina Ginijatullina