библейские тексты (переводные)
Uz’ Zavet, (2006), с. 179-180; Evangelii Lukan mödhe. Iisus matkas jerusalimha 9:51-19:27. 15.
11Iisus sanui völ:
«Ühtel mehel oli kaks’ poigad. 12Noremb sanui tatale: „Tat, anda minei minun pala kodielospäi. Tat jagoi kodielon poigiden keskes. 13Päliči päiväs-toižes noremb kogozi kaik, midä hänel oli, i läksi edahaks verhiže maihe. Sigä hän pidi kaik ičeze rahad elädes kebnad elod. 14Konz hän oli pidänu kaiken, sihe maha tuli kova näl’g, i hän putui mairheze. 15Siloi hän mäni ühten sigälaižen mehennoks i pauksihe radnikaks, i mez’ oigenzi händast ičeze pöudole paimendamha sigoid. 16Näl’gäs hän tahtoi söda sigoiden sömäd, no sidä-ki niken ei andand hänele.
17Siloi poig il’mestui i meletaškanzi: „Kaikil minun tatan radnikoil om külläks sömäd, a minä kolen näl’gha. 18Ei, nügüd’ minä lähten tatannoks i sanun hänele: Tatam, minä olen tehnu grähkid taivast vaste i sindai vaste. 19Minä en ole jo ningoine arvokaz, miše mindai voiži kucta poigaks. Ota mindai ühteks sinun radnikaks. 20Muga hän läksi tatannoks.
Konz poig oli völ edahan, tat nägišti händast, i hänele tegihe žal’ poigad. Hän joksi vastha poigale, sebazi händast i tervehti. 21Poig sanui hänele: „Tatam, minä olen tehnu grähkid taivast vaste i sindai vaste. Minä en ole jo ningoine arvokaz, miše mindai voiži kucta sinun poigaks. 22No tat sanui käskabunikoile: „Mängat teramba, togat parahimad sädod i sädatagat händast, pangat hänele sormuz sormhe i kengäd jaugha. 23Togat lihav vaza i rikkat. Nügüd’ tarbiž söda i praznuida! 24Minun poigaine oli kolnu, no eläbzui, hän oli segoinu, no nügüd’ löuzihe. Muga hö zavodiba praznuida.
25Vanhemb poig oli pöudol. Konz hän tuli läz kodid, hän kulišti pajon, vändon i kargaidusen. 26Hän kucui ičezennoks ühten käskabunikan i küzui: „Mi nece om? 27Käskabunik sanui: „Sinun vel’l’ pördihe kodihe. Tataiž käski rikta lihavan vazan, ku sai poigan tagaze tervhen. 28Siloi vanhemb vel’l’ kurktui i ei tahtoind mända pert’he. No hänen tataze tuli irdale i kucui händast. 29No poig sanui hänele: „Kaik nene voded minä radoin vaiše sinun täht i nikonz en jätand sinun käsköd tehmata. A sinä nikonz ed andand minei kozašt-ki, miše minä voižin praznuida sebranikoidenke. 30No ku nece sinun poig tuli, nece, kudamb kaiken sinun kodielon rajazi vedeluznaižidenke, ka sinä rikod hänele lihavan vazan! 31Tat sanui hänele: „Poigaižem, sinä oled kaiken aigan minunke, i kaik, midä om minun, om sinun. 32No nügüd’ tarbiž olda ihastusiš da hüviš meliš. Nece sinun vel’l’ oli kolnu, no eläbzui, hän oli kadonu, no nügüd’ löuzihe.»